Päiväreissuja ja stereotypioita

Satunnaisten pikkureissujen tekeminen ei ole pahitteeksi mielelle eikä kukkarollekaan. Mun mielestä paras lääke stressiin on päästä välillä tästä suurkaupungista toisaalle, missä saa muuta ajateltavaa. Münchenin läheltä löytyykin lukuisia vaihtoehtoja päiväreissuja varten kuten pikkukaupunkeja, maalaiskyliä, järviä ja vuoria. Viimeisten kahden viikon sisällä ehdin käydä tutustumassa Walchenseehen ja Ulmin kaupunkiin, jossa mun saksalainen kaveri asustelee tällä hetkellä.

Walchensee oli puoliksi extempore-idea poikaystäväni kanssa päätettyämme ajaa päiväksi Starnbergerseelle, joka on paljon lähempänä Müncheniä. Kuten meille lähes aina käy, ajoimme Starnbergin ulosajon ohi :-D Ei se sitten lopulta haitannutkaan, sillä vaihdoimme suunnitelmia!

Walchenseen ympäristö on otollinen vaeltamiselle, mutta helteellä meitä houkutteli vain rannalla makaaminen. Itse olisin halunnut maata oikein auringossakin, mutta bulgarialainen poikaystäväni vihaa suoraa auringonpaistetta ja halusi etsiä ehdottomasti varjopaikan. Välillä hän ihmettelee suomalaisten tapaa ottaa aurinkoa ja olla joka hetki ulkona, kun aurinko paistaa :-D Walchenseellä oli myös paljon purjelautailijoita, jotka oli vallannut koko ranta-alueen. 

Aivan elokuun alussa nykyisen työpaikkani tiloja remontoitiin n. viiden päivän ajan, joten luppoaikaa siunautu hyvin. Tiesin saksalaisen kaverini, johon entisessä työpaikassani Gastissa tutustuin, lomailevan äitinsä luona Ulmissa. Lähdin siis tutustumaan Ulmin kaupunkiin ja jäin yökskin, ettei koko päivää tarvinnut istua bussissa. Ulm oli pieni, mutta sympaattinen. Tykästyin ainakin vanhaan kaupunkiin ja kanaaleihin. Keskustasta löytyi myös "Ulmer Münster"-kirkko, jonka torni on maailman korkein. Ja mehän kiivettiin sinne rappusia pitkin! Hauskaa Ulmissa oli myös se, että Tonavan jakaa kaksi osavaltiota. Ulm on jo Baden-Württembergiä ja joen toisella puolella sijaitseva yliopistokaupunki Neu-Ulm kuuluu vielä Baijeriin.

Ulmissa kiertelimme kaupungilla ja juttelimme kuulumisia, sillä emme olleet nähneet vähään aikaan työn loppumisen jälkeen. Me molemmat olimme vielä tietämättömiä siitä missä aiomme syksyllä opiskella. Illan tultua menimme yhdessä kaverini poikaystävän luokse istumaan iltaa ja grillaamaan. Olin ainoa, joka ei ollut saksalainen, mikä on minulle vielä kahdenkin vuoden jälkeen vähän outo tilanne. Ymmärrän kyllä kaiken ja pysyn perässä keskusteluissa, mutta auta armias kun paikalle saapuu vanhempi saksalainen, joka puhuu täysin murtaen. Silloin ei enää auta kun kysyä jatkuvasti bitteä... Ketään en heistä kaveriani lukuunottamatta tuntenut, joten sain taas vastailla kysymyksiin Suomesta ja selittää miksi ylipäätään muutin Saksaan. Oikeastaan olen jo kyllästynyt vastaamaan "miksi joku muuttaa Suomesta Saksaan?"-kysymyksiin. Helpoimmin pääsisin vastaamalla "Miksi en?". :-D Monet ajattelevat, että kaikki asiat olisivat Suomessa paremmin, eivätkä kertakaikkiaan ymmärrä miksi tänne tulin, Vaikka kuinka perustelisin. 

Täällä on ollut vaikeaa ystävystyä saksalaisten kanssa. Kuten suomalaisetkin, ovat saksalaiset hitaasti lämpeävää porukkaa. Jos kuitenkin sattuu ystävystymään saksalaisen kanssa, tulee ystävyys yleensä kestämään pitkään. Ulmissa huomasin kuinka vieraanvaraista porukkaa saksalaiset ovat vieraan saapuessa kylään. Multa kyseltiin koko ajan haluanko enemmän syömistä tai juomista, onko mulle varmasti ok jos tehdään näin, ei kai mulla vaan ole kylmä ja nukuinko hyvin ym. Heille oli tärkeää, että viihdyn. Yksi saksalainen lainasi mulle jopa bussikorttiaan, ettei mun tarvinnut maksaa bussimatkaa :-D Lisäksi kaverin äiti kysyi jo heti kättelyssä, että voiko hän sanoa "du" teitittelyn sijaan. Se oli mulle hassua, sillä en oleta mua vanhempien ihmisten teitittelevän mun ikäistä. Saksalaiset ovat kuitenkin stereotyyppisesti todella kohteliasta sakkia. Täällä vanhempia ihmisiä kunnioitetaan ja julkisilla liikkuessa heille tarjotaan istumapaikkaa. Kiitosta ja olehyvää hoetaan joka paikassa. Ihmiset myös auttavat kantamaan matkalaukkuja ja lastenrattaita rappusissa. En kuitenkaan tarkoita, että jokainen olisi täällä noin huomaavainen. Asiakaspalvelutyöntekijänä olen kyllä nähnyt saksalaisten käyttäytymistä ääripäästä toiseen ääripäähän.

Ei sen enempää. Nyt on irrottauduttava tietokoneen äärestä ja lähdettävä nauttimaan ensimmäisestä aurinkoisesta päivästä tällä viikolla. Tänä vuonna sää on ollut aivan hirveä Münchenissä, niin oon yrittänyt nauttia jokaisesta hyvästä päivästä.

Uusia tuulia

Äitini sanojen mukaan elämä on liikettä eikä se aina miellytä, kun kivat jutut loppuu. Ei ketään.

Tänä vuonna kesä ei ole ollut niin huoleton kuin au pair aikojen kesä, jolloin vapaa-aikaa oli enemmän. Toki aupairiuden jälkeen oli haettava niska limassa töitä ja vieläpä ei niin hyvällä saksantaidolla. Virastot verotoimistosta sairausvakuutustoimistoihin tulivat tutuksi. Tänä kesänä on kuitenkin jo tuntunut siltä, että olen aiempaa enemmän joutunut aikuistumaan ja ottamaan vastuuta asioista.

Pääsin huhtikuussa korkeakouluihin tarvittavan DaF-kielikokeen läpi ja virastoissa juokseminen sai korkeakouluhakujen takia alkaa! Suomessa koko rumba olisi ollut muutamalla klikkauksella netissä ohi, mutta täällä piti kaikki suomenkieliset todistukset ensin käännättää ja todistaa notaarilla oikeaksi. Halpaa ei tuokaan "hupi" ollut. Olisin repinyt hiukset päästä, jos en olisi toivomaani opiskelupaikkaa saanut. Pari vuotta sitten en olisi uskonut pystyväni käymään raskaassa ravintolatyössä 8h päivässä ja meneväni vielä sen jälkeen vaikka väkisin kolmeksi tunniksi kielikouluun lukemaan saksaa... Ja vieläpä viisi kuukautta putkeen. Oli se itsensä likoon laittaminen talvella sittenkin kaiken arvoista :-) 

Kesällä työpaikkani Gast laittoi ovensa kiinni remontin takia, joka tulee kaikenkaikkiaan kestämään nelisen kuukautta. Gast oli mun ensimmäinen työpaikka Münchenissä. Työn ansiosta sain mahdollisuuden tehdä iltaisin kielikursseja, parantaa yleisesti ottaen kielitaitoa ja tutustua moneen uuteen ihmiseen, joista osasta tuli todella läheisiä. Moneen pidän vielä yhteyttä, mutta suurinta osaa en ehkä koskaan tule näkemään. Itsetuntokin parantui, sillä ensimmäistä kertaa Gastissa sain kehuja pomoilta ahkeruudestani. Vaikka työ itsessään ei aina mitään herkkua ollut - kultaa aika muistot. Kiitos Gastille ystävistä ja siitä, että sain ponnahduslaudan unelmiini täällä Saksassa.

Uusia tuulia on myös kaveripiirini keskuudessa. Kaveripiirini on ollut koko täällä olon ajan suhteellisen pieni, mutta tiivis. Monet ovat jo lähteneet takaisin kotimaihinsa vietettyään vuoden au pairina, eivätkä he tule enää takaisin. Harva on jäänyt niin pysyvästi, kuten minä, mikä toisinaan harmittaa. Muutama viikko sitten yksi parhaimmista ystävistäni muutti takaisin Suomeen ja toinen ystävä ilmoitti muuttavansa ennen joulua. Ensimmäistä kertaa mut on vallannut yksinäisyyden tunne, sillä kyseisten ihmisten paikkaa ei tule täällä kukaan korvaamaan. Onneksi Suomi ei ole loppujen lopuksi kaukana.

Elämä muuttuu, mutta uusiin tilanteisiinkin tulee sopeutumaan. Ja täytyy sopeutua. 

Tämän päivän kuulumiset

Aika on juossut niin nopeasti, että oon unohtanut bloginkin ihan kokonaan! Au pairiuteni tuli tiensä päähän heinäkuun lopulla, jonka kruunasi reissu Italiaan kolmen suomalaisen au pairin kanssa. Reissu oli tähän astisen elämäni paras reissu, enkä voi muuta kuin hymyillä katsellessa kuvia kyseiseltä reissulta. Matkalta palatessa etsin töitä aivan uudella energialla ja lopulta mua onnistikin työnhaussa. Ensin sain vain minijobin italialaisesta itsepalvelu-ravintolasta, joka on hieman Vapianon tapainen. Rahat olivat kuitenkin todella tiukilla, sillä sain vain kaksi tai kolme vuoroa viikossa. Aika kävi todella pitkäksi, mutta kaiken vapaa-ajan käytin toisen työn etsimiseen. Eräänä yönä kello yhden aikaan suomalainen kaverini soitti ja kysyi olisinko kiinnostunut kokoaikatyöstä saman firman alaisessa ravintolassa. Muutaman päivän jälkeen mulla olikin sitten kokoaikatyö!

Työelämässä mulle oli tietenkin aluksi hankalinta kieli. Osasin kyllä saksaa jo ennestään, mutta eri aksentteihin tottuminen ja sanavalmius tuotti mulle aluksi vaikeuksia, sillä työpaikallani on työntekijöitä eri puolilta maailmaa. Mun saksa on silti kehittynyt päivä päivältä paremmaksi ja vaikka vieläkin teen paljon virheitä, on mun saksa jo jopa englantiakin parempaa. Nyt mulla on enää reilu viikko aikaan DaF-kokeeseen. Jos kyseinen koe menee odotusten mukaisesti, niin oon syksyllä täällä opiskelemassa. Apuaa.

Koti-ikävää oon potenut viimeksi jouluna, sillä vietin joulun täällä töitä tehden. Olin jouluaattona töissä ainoa, joka viettää joulua. Joululahjoja avatessa pääs kyllä itku, kun tuli yhteisiä perhe- ja sukujouluja ikävä. Mun joulu oli todella poikkeuksellinen,  sillä olimme isolla kansainvälisellä porukalla mun argentiinalaisen kaverin kaverin soluasunnolla dinnerillä. Meitä oli yhteensä lähemmäs kaksikymmentä ihmistä, jotka eivät lentäneet kotiin jouluksi. Oli italialaista, espanjalaista, suomalaisia mun lisäks yks, venäläisiä ja bulgarialainen. Tarjoilujen joukosta löytyi myös joulutorttuja aah ♥ Jouluna tapasin myös nykyisen poikaystävän. Suomeen en silti haluaisi enää pysyvästi takaisin, sillä mun elämä on muodostunut tänne ja mä oon täällä valehtelematta onnellisempi kuin koskaan Suomessa ollessani oon ollut.

Jääminen tänne ei ollut aluksi helppoa, mutta mä en kadu päätöstäni hetkeäkään. Oon syksyn aikana muuttanut paikasta toiseen ja ihan naurattaa ajatella kuinka monessa paikassa sitä on tullutkaan asuttua. Nyt olen kuitenkin onnellinen ja lähempänä tavoitettani opiskella täällä. Neljän ja puolen kuukauden raataminen saksan kurssien parissa on pian ohi ja mulla alkaa pitkästä aikaa loma! Taival ei ole ollut helppo, koska työni on fyysisesti raskasta ja työpäivien jälkeen saksan pänttääminen ei ole aina huvittanut. Kerran lähdin kovan selkäkivun takia aiemmin kotiin. Välillä olen jopa kironnut mielessäni koko typerää saksan kieltä ja mun tavoitetta opiskella kyseisellä kielellä. Olisin voinut tehdä helmpompiakin valintoja, mutta toisaalta olis elämä ilman haasteita tylsää :-)

On top of Germany

Viikonloppuna tein extempore-reissun Garmisch-Partenkircheniin ja siellä Saksan korkeimmalle vuorelle Zugspitzelle, jossa oon aina halunnu käyä. Huipulla oli aika kylmä jo! Muuten viikonloppu meni lähinnä chillailles ja tuli myös käytyä ulkona muiden au pairien kanssa. Meille on tullut jo tavaks mennä ennen yökerhoo istuskelemaan yhdelle Youth Hostellille, joka on viikonloppusin täynnä erimaalaisia nuoria ja vähän vanhempiakin. Perjantaina kävin myös kattomassa uusimman Nälkäpelin - tosin saksan kielellä. Onneks oon lukenu sen kirjan, niin se ei menny ihan kokonaan ohi korvien.
Mulla on ollut aika kiireisiä viikkoja nyt, koska kaikki on niin uutta tässä uudessa perheessä. On kestäny aikansa tottua siihen, että nyt mä en enää pärjääkkään tässä perheessä suomella. Lapsetkin on eri ikäisiä, mihin oon normaalisti tottunu. Täällä syödään myös joka aamu pelkkää leipää ja aamupalapöydässä tulee istua tasan kello 06:30. Mun tehtäviin kuuluu leipominen joka perjantai, eli täällä on lähes aina kakkua haha. Ottaa aikansa sopeutua, mut hyvin oon kuitenkin viihtynyt. Sijainti on kuitenki kaupungista katottuna huonompi, koska esimerkiks öisin mun täytyy mennä kahdella eri U-bahnalla ja yhdellä bussilla kotiin. Ja auta armias jos sä nukahat pysäkkien ohi... :-D

Muistan ku pienenä olin ihan rakastunu köysirattaisiin. Mun tarhakaverilla oli semmonen leluna ja olin kateellinen!

Viikonloppureissuja

Hallo pitkästä aikaa! Mä oon jotenkin laiskistunut bloggaamisen suhteen, koska siinä on aina niin kauhee vaiva siirtää kuvia koneelle ja mä en tykkää postata ilman kuvia. Lisäks mulla on ollu paljon ohjelmaa ja oon ollu tien päällä jopa enemmän kun kotona. Tässä on ollut myös vähän asioiden järjestelyä, koska oon tosiaan vaihtamassa host perhettä pian. Au pairina olo ei oo aina pelkkää hauskanpitoa, vaan tää on yllättävän rankkaa hommaa - ei fyysisesti vaan henkisesti. Enkä nyt tarkoita Suomi-ikävää tai koti-ikävää, vaan sitä, kun sä joudut asumaan työpaikalla. Välillä tuntuu, että aina kotona ollessa olisi töissä. Joskus myös käy huono tuuri perheen suhteen, eikä kemiat kohtaakaan. Jotkut luovuttaa ja lähtee takaisin sinne mistä tulikin, mutta mä halusin ehdottomasti jäädä Müncheniin ja vaihtaa perhettä.
Viime aikoihin on mahtunut päivän kestäviä minireissuja mm. Dachaun kaupunkiin, Dachaun keskitysleirille ja Füsseniin, jossa on tunnettu Neuschwansteinin linna. Eli toisin sanoen oon päässyt yliviivailemaan mun Bucketlistiä heheh. Viime viikonloppuna me tehtiin suomiporukan kanssa puoli spontaanisti reissu Prahaan, joka oli kyllä kaiken sen rahantuhlaamisen arvosta. Tähän vois heittää lainauksen: "Travelling is the only thing you buy that makes you richer".

Kahtena sunnuntaina me ollaa tyttöjen kanssa käyty Dachaussa, joka on vähän pienempi kaupunki ihan Münchenin kupeessa. Ekalla kerralla meijän pääkohteena oli keskitysleiri, josta mulla ei oo oikeestaan hyviä kuvia. Se oli kuitenkin tosi ikimuistoinen paikka ja sai lähinnä miettimään, että miksi kukaan on tehnyt tällästä. Miten yksi ihminen on saanu koko kansan puolelleen? Me oltiin siellä opaskierroksella, jossa opas antoi meille kotitehtäväks syödä viikon ajan vain yhden leivän päivässä ja juomaan pelkkää vettä. Kukaan meistä ei varmaan sitä kotiläksyä toteuttanut, mut siitä sais tuntea sen nälän tunteen, mitä leirillä oli. Leirin jälkeen me kavuttiin vanhan kaupungin katuja pitkin kukkulalle, josta näkyi koko kaupunki ja hyvän sään aikana vähän myös vuoria. Dachaun linnan ravintola oli kuitenki sen verran tyyris, että me mentiin takas alamäkeä vanhaan kaupunkiin. Se kannatti, koska löyettiin maailman ihanin kreikkalainen ravintola! Käytiin siks Dachaussa sitä seuraavana sunnuntaina uudestaan pelkästään hyvän sään ja kyseisen ravintolan takia :-)

Toinen sunnuntaireissu tehtiin Füsseniin, jossa on Neuschwansteinin linna. Junamatka kesti puuduttavat kaks tuntia ja takastulomatkalla me jouduttiin menemään myös bussilla... Kannatti silti ehdottomasti käydä, koska tuo oli ehkä kauneimpia paikkoja ikinä! Sääkin suosi, vaikka ylhäällä oli suht viileä syysilma. Teki hyvää kävellä raikkaassa vuoristoilmassa suurkaupungin pölyn sijaan. Yheltä sillalta sai tosi hyviä kuvia linnasta, mut korkeen paikan kammosena mä vihasin sitä siltaa, vaikka siellä oli söpöjä rakkauslukkojakin :-D Junalle takasmennessä mun tilaus ravintolassa meni täysin pyllylleen :-DD Sain mozzarella salaatin sijaan kalasalaatin ja radlerin sijaan kaljaa. Noh, tuli halpa ateria, kun jouduin maksaa pelkän juoman ;-)

Viime viikonloppuna oltiin neljän hengen porukalla Prahassa, jota sanotaan Keski-Euroopan Pariisiks. Mentiin DB:n bussilla perjantai-iltana ja tultiin sunnuntaina junalla takasin. Tuntu siltä, että olis ollu kauemminkin kuin viikonlopun - hyvä vaan. Mun suosikkipaikka oli ehottomasti Charles Bridge (alin kuva), joka oli päivisin todella vilkas ja täynnä taitelijoita ja katusoittajia. Illalla me kaikki istuttiin hetki sumuises säässä tuolla sillalla, kuunneltiin musiikkia ja oltiin ehkä maailman onnellisimpia. Jokainen vastaantulija hymyili meille. Muistan kun hostellille mennessä tokasin kuinka siistiä olis vaan istua tässä sillalla hämysessä valossa ja vaan chillailla - ja mehän toteutettiin se. Me ehittiin maistaa paikallista herkkua, joka oli tikun ympärillä paistettava sokerinen pulla. Me ehittiin myös nähdä viisikerroksinen yökerho, joka on Euroopan suurin. Yhellekään paikallisille me ei puhuttu, koska baarit tuntu olevan täynnä saksalaisia. Weird. Vaikka me nyt Tsekeissä oltiinkin, niin mun täytyy myöntää, etten mä vieläkään tiiä kyseisestä maasta juuri mitään. Ainoostaan sen, että paikallinen valuutta on koruna, kielestä ei ymmärrä yhtikäs mitään ja tunnetuin piirroshahmo on maailmalla tunnettu Myyrä. Ja niitä myytiin maatuskojen, avaimenperien ja pehmolelujen muodossa joka puolella. Prahan mäkistä ei saanut majoneesia niinkun Saksassa :-( Ja metrot kulki nopeampaa kuin Münchenissä. Siihen jääkin mun Praha ja Tsekki tietoisuus. No mut varmasti meen uuestaankin some sunny day :-)

Ich liebe München

Kaks viikkoo on vierähtäny tosi nopeesti ja arki rutiineineen kaikkineen rullaa jo hyvin. Mun hoidettava lapsi (mulla on siis vain yksi tällä hetkellä n. eskari-ikäinen poika hoidettavana) meni jo päiväkotiin, niin mun tehtäviin kuuluu lähinnä päivällä kotona siivoilu ja päiväkodista hakeminen ja sen jälkeen babysittaaminen. Lähinnä mä vahdin, kun lapset juoksentelee naapurustossa.

Karlsplatz, jossa on mm. euroopan vilkkain McDonald's ja tollanen suihkulähde tai mikä onkaan. Siellä on huomattavasti helpompi tavata ihmiset kun Hauptbahnhofilla, joka on aivan jäätävä sokkelo etenkin ensikertalaisille! Oon siellä lähes aina ihan hukassa mihin pitää mennä.
Marienplatz. Mun mielestä koko kaupungin vaikuttavin rakennus on tämä tässä!

Mä pelkäsin sitä, etten tutustuis uusiin ihmisiin, mutta mä oon jo nyt lähes joka päivä jossain käymässä ja tavannu paljon toisia au paireja ja myös pari ei-au pairia. Joinain väsyneinä ja vähä huonompina päivinä mieliala muuttuu heti paremmaks, kun pääsee ns. ihmisten ilmoille eli kaupungille. Enkä mä nyt muutenkaan lähtenyt au pairiksi istumaa neljän seinän sisällä omassa huoneessa... Musta on ollu aivan ihanaa tutustuu uusiin ihmisiin ja päästä puhumaan vieraita kieliä. On ollu jännä vertailla eri maiden eroja ja puhua muiden au pairien kanssa niiden kokemuksista niiden host-perheissä. Mulla on kaikkee muuta kun yksinäinen olo täällä, sillä mulla on jo nyt ihmisiä, keihin mä voin tukeutua niinä huonoinaki päivinä! Myös niinä hetkinä, kun missaa viimeisen S-bahnan kotiin perjantain ja lauantain välisenä yönä... Hahah. Täällä on ollut yllättävän helppo tutustua ihmisiin, vaikkei oo ketään ennestään tuntenu. Mä rakastan tätä kaupunkia, koska täällä on niin paljon ihmisiä, että ei täällä yksin jää, jos ei niin halua. Tunnen olon myös turvalliseks ja kotoisaks.

(Mä en koskaan juonu kaljaa Suomessa, mut täällä mä oon oppinu tykkäämään siitä! Vähän vaihtelua sokerisiidereille.)
Musta on hassua, että tunnen täällä lähes päivittäin semmosia epämääräsiä ja nopeita onnellisuustuulahduksia ilman mitään varsinaista syytä. Tulee vaa semmonen olo, että tässä mä nyt sit oikeesti oon ja alkaa hymyilyttää. Esimerkiksi yhtenä päivänä kävelin sateenvarjo kädessä Marienplatzilla (joka on siis ihan ydinkeskustaa) ja sato kaatamalla vettä. Mun jalat oli litimärät polvista alaspäin, mut mä kaikesta siitä huolimatta hymyilin niin kuin Naantalin aurinko ja mietin vaan iteksee kuinka onnellinen mä oonkaa ku saan oikeesti olla täällä! Vasta siinä vanhoja rakennuksia tähyillessä ja tyhjällä kadulla tallustellessa mä tajusin olevani oikeesti täällä. Masentavasta koiranilmasta huolimatta jo mun suosikkipaikaks kehkeytyny irkkupubi oli täynnä väkee ja rentoo tunnelmaa. Joinain iltoina siellä saatetaan soittaa livenä vanhoja tunnettuja biisejä ja joinain iltoina taustalta kuuluu tunnettuja biisejä karaokena, ja niitä laulelee sit ties kuka. Maailman suloisin näky oli tuona sateisena iltana eläkeläiskäinen mies, joka lauloi ihan tunteella My heart will go onia. Mun sydän suli, koska se oli niin ihana!
Mun enkku ja saksa paranee päivä päivältä, vaikka aluks mä olin ihan lukossa kaikkien kielien
suhteen. Vieläki tosin tulee hetkiä, jollon mä en vaa saa päähäni jotain sanaa tai sanon kieliopillisesti kaiken päin honkia, mut ei sitä opi puhumatta... Oon edelleenki sitä mieltä, että oli oikee päätös lähtee maailmalle ja suosittelen sitä ehottomasti kaikille muillekin! Iso päätöshän tää oli lähtee, kun oli oma kämppäkin ja vakituinen työpaikka, mutta sain kaikki asiat hyvin reilaan niin, että lähtö mahdollistui. Mikään ei oo mahdotonta - sen tässä kansainvälisessä kaupungissa on huomannut jo näin lyhyenkin viipymisen jälkeen. Maailmaa ei pitäis turhaan pelätä, niinku suomalaisilla on yleensä tapana.
Saksa on siinä mielessä Suomea jäljessä, että täällä on tosi hidasta maksaa pankkikorteilla. Siks mä oon yrittäny totutella kantamaan mukana aina käteistä, koska kortti ei edes käy kaikissa pienemmissä paikoissa ja kaiken lisäks maksaminen on hidasta kortilla. Siinä missä euron juustohampurilaisen maksaminen kortilla on Suomessa ihan okei ja normaalia, niin täällä sitä saatetaan kattoo kieroon. Sen verran vanhanaikaista täällä viel on, vaikka luulis Saksan olevan edelläkävijämaa! Onneks tää ei sentää tullu mulle ihan puskista, niin ehin jo tottumaan siihen.
Toinen asia mikä täällä on pinnalla, etenkin ravintoissa, niin on tippauskulttuuri. On tapana antaa vähän tippiä ja pyöristää hintaa (en nyt muista kuinka paljon) ylöspäin. Se tuntu aluks vähän höhlältä, koska jurot suomalaiset on tottunu tippaamaan vaan sillon, kun on todella pöyristynyt jostakin näkemästä tai syömästään jne. Mä oon silti kuitenkin opetellut tippaamaan, koska se on täällä kohtelias ele ja pinttyny tapakin. Tipit nostaa aika paljon ravintola-alalla työskentelevien palkkoja täällä. Ite mäkissä työskennelleenä tunnen myötätuntoo ravintolatyöntekijöitä kohtaan, joten multa tippaus sujuu nyt jo ihan luonnostaan :-D
Yks juttu mikä oli mun mielestä myös outoo oli se, että postimerkit mun täyty käyä ostamassa ihan postista, eikä niitä saanu lähes mistään muualta - toisinku Suomessa. Etin lähintä postiakin vaikka kuinka pitkään.

Varmaan maailman sulosin auto :'-D Haluun tollasen!!
Mulle tuli myös uutena se, että BMW on müncheniläinen! Täällä autot on lähes aina kiiltäviä ja niillä taidetaan vähän myös "egoilla" - onhan tää autojen maa. Sähköautojakin täällä on hirmusesti. Mä kävin siis ruotsalaisen au pair-kaverin kanssa BMW museossa viikko sitten sunnuntaina. Naureskeltiin, kun kumpikaan ei tajunnu autojen päälle juuri mitään, mutta me silti kierreltiin ihan innoissaan ympäri museoo ja kuvailtiin autoja :-D Nyt ton BMW-museon voi yliviivata "must see"-listalta yli. 
Mä oon päässy tääl myös kokeilemaan erilaisia pastareseptejä, joita tuun varmaan joskus hamassa tulevaisuudessa tekemään uudestaan. Suomessa tuli tehtyy vähän turhan usein sitä perus pasta bolognesee, niin esim tää avokadopasta oli raikas ja kiva vaihtelu!

Tässä kuvia mun lähistöltä täältä Ottobrunnista. Esimerkiks S-bahn-asema ja kyltti. Taustoilla näkyy tyypillisii saksalaisia omakotitaloja, jotka on tosi usein just tuollasia valkosia kivitaloja. Yläpuolella näkyy aika perus aamupala, mitä yleensä syön. Leipää oon täällä syöny vähä harvemmin kun Suomessa, mut joskus tulee syötyä sitä aamusin jugurtin ja jonkun hedelmän kanssa (yleensä banaanin). Kahvinkeitintä mulla on vähän ikävä, koska oon juonu täällä vaan kapselikahveja, niinku cappucinoo.
Pääsinpä mä myös näkeen yhen ihan jättimäisen klubin nimeltä Neuraum! Se oli niin iso, että mietin miten siellä pysyy porukat kasassa, jos siis menee sinne isolla kaveriporukalla. Tuona iltana koko klubi oli ihan täynnä, koska siel juhlittiin klubin 5 vuotis syntymäpäiviä ja siellä oli pari esiintyjää (Chainsmokers ja Quintino). Oli ihan huippu ilta ja jäi tosi hyvä fiilis, vaik seuraavana päivänä väsyttiki hirveesti! Ei meinattu myöskää aluks löytää koko paikkaa, vaikka turisteina Googlemapsilla sinne etittii reittiä :-D Onneks matkalla sattu oleen jotain espanjalaisia, jotka oli menossa ihan samaan paikkaan, niin päästiin siinä siivellä perille asti. Mentiin me tuolla kuvattavakski hahah ja ollaa ny ikuistettuna Facebookiin... :-DD
Täällä on ollut nyt pari päivää hirmusen hyvä sää joitain pikasii sadekuuroja lukuunottamatta. Mun lempparipaikka Münchenissä eli englantilainen puutarha (Englischer garten) oli sunnuntaina ihan täynnä ihmisiä ottamassa aurinkoo, lenkkeilemässä ja ihan vaan viettämässä aikaa. Me käveltiin siellä kahen suomalaisen au pairin kanssa kattelemassa paikkoja, valokuvailemassa ja tuijottamas vaik kuinka pitkään surffaajia, jotka surffaa tos joessa ympäri vuoden. Nähtiin me myös joitain hulluja, jotka ui kyseisessä joessa vähä kauempana surffaajista. Yks paikallinen kertoi, että toi vesi on ihan jääkylmää, niin jälkeenpäin ihmetyttää et kuka tossa sit haluu uida?! Englischer garteniin mun täytyy päästä joku päivä myös piknikille! Onneks täs on vuos aikaa tehdä vaikka mitä.

Eipä tässä muuta kummempaa, mut hyvin oon siis sopeutunut tänne ja mulla menee hyvin. Nyt kun on ollut niin paljon tekemistä, niin en oo ehtinyt päivitellä kauheen usein blogia, mut mä päivitän aina ku mä kerkeän! Heittäkää vapaasti kommentteja, kysymyksiä tai vaik postaus ehotuksia :-) Meitsi menee nyt untenmaille, Gute Nacht und bis bald!