Tämän päivän kuulumiset

Aika on juossut niin nopeasti, että oon unohtanut bloginkin ihan kokonaan! Au pairiuteni tuli tiensä päähän heinäkuun lopulla, jonka kruunasi reissu Italiaan kolmen suomalaisen au pairin kanssa. Reissu oli tähän astisen elämäni paras reissu, enkä voi muuta kuin hymyillä katsellessa kuvia kyseiseltä reissulta. Matkalta palatessa etsin töitä aivan uudella energialla ja lopulta mua onnistikin työnhaussa. Ensin sain vain minijobin italialaisesta itsepalvelu-ravintolasta, joka on hieman Vapianon tapainen. Rahat olivat kuitenkin todella tiukilla, sillä sain vain kaksi tai kolme vuoroa viikossa. Aika kävi todella pitkäksi, mutta kaiken vapaa-ajan käytin toisen työn etsimiseen. Eräänä yönä kello yhden aikaan suomalainen kaverini soitti ja kysyi olisinko kiinnostunut kokoaikatyöstä saman firman alaisessa ravintolassa. Muutaman päivän jälkeen mulla olikin sitten kokoaikatyö!

Työelämässä mulle oli tietenkin aluksi hankalinta kieli. Osasin kyllä saksaa jo ennestään, mutta eri aksentteihin tottuminen ja sanavalmius tuotti mulle aluksi vaikeuksia, sillä työpaikallani on työntekijöitä eri puolilta maailmaa. Mun saksa on silti kehittynyt päivä päivältä paremmaksi ja vaikka vieläkin teen paljon virheitä, on mun saksa jo jopa englantiakin parempaa. Nyt mulla on enää reilu viikko aikaan DaF-kokeeseen. Jos kyseinen koe menee odotusten mukaisesti, niin oon syksyllä täällä opiskelemassa. Apuaa.

Koti-ikävää oon potenut viimeksi jouluna, sillä vietin joulun täällä töitä tehden. Olin jouluaattona töissä ainoa, joka viettää joulua. Joululahjoja avatessa pääs kyllä itku, kun tuli yhteisiä perhe- ja sukujouluja ikävä. Mun joulu oli todella poikkeuksellinen,  sillä olimme isolla kansainvälisellä porukalla mun argentiinalaisen kaverin kaverin soluasunnolla dinnerillä. Meitä oli yhteensä lähemmäs kaksikymmentä ihmistä, jotka eivät lentäneet kotiin jouluksi. Oli italialaista, espanjalaista, suomalaisia mun lisäks yks, venäläisiä ja bulgarialainen. Tarjoilujen joukosta löytyi myös joulutorttuja aah ♥ Jouluna tapasin myös nykyisen poikaystävän. Suomeen en silti haluaisi enää pysyvästi takaisin, sillä mun elämä on muodostunut tänne ja mä oon täällä valehtelematta onnellisempi kuin koskaan Suomessa ollessani oon ollut.

Jääminen tänne ei ollut aluksi helppoa, mutta mä en kadu päätöstäni hetkeäkään. Oon syksyn aikana muuttanut paikasta toiseen ja ihan naurattaa ajatella kuinka monessa paikassa sitä on tullutkaan asuttua. Nyt olen kuitenkin onnellinen ja lähempänä tavoitettani opiskella täällä. Neljän ja puolen kuukauden raataminen saksan kurssien parissa on pian ohi ja mulla alkaa pitkästä aikaa loma! Taival ei ole ollut helppo, koska työni on fyysisesti raskasta ja työpäivien jälkeen saksan pänttääminen ei ole aina huvittanut. Kerran lähdin kovan selkäkivun takia aiemmin kotiin. Välillä olen jopa kironnut mielessäni koko typerää saksan kieltä ja mun tavoitetta opiskella kyseisellä kielellä. Olisin voinut tehdä helmpompiakin valintoja, mutta toisaalta olis elämä ilman haasteita tylsää :-)