Päiväreissuja ja stereotypioita

Satunnaisten pikkureissujen tekeminen ei ole pahitteeksi mielelle eikä kukkarollekaan. Mun mielestä paras lääke stressiin on päästä välillä tästä suurkaupungista toisaalle, missä saa muuta ajateltavaa. Münchenin läheltä löytyykin lukuisia vaihtoehtoja päiväreissuja varten kuten pikkukaupunkeja, maalaiskyliä, järviä ja vuoria. Viimeisten kahden viikon sisällä ehdin käydä tutustumassa Walchenseehen ja Ulmin kaupunkiin, jossa mun saksalainen kaveri asustelee tällä hetkellä.

Walchensee oli puoliksi extempore-idea poikaystäväni kanssa päätettyämme ajaa päiväksi Starnbergerseelle, joka on paljon lähempänä Müncheniä. Kuten meille lähes aina käy, ajoimme Starnbergin ulosajon ohi :-D Ei se sitten lopulta haitannutkaan, sillä vaihdoimme suunnitelmia!

Walchenseen ympäristö on otollinen vaeltamiselle, mutta helteellä meitä houkutteli vain rannalla makaaminen. Itse olisin halunnut maata oikein auringossakin, mutta bulgarialainen poikaystäväni vihaa suoraa auringonpaistetta ja halusi etsiä ehdottomasti varjopaikan. Välillä hän ihmettelee suomalaisten tapaa ottaa aurinkoa ja olla joka hetki ulkona, kun aurinko paistaa :-D Walchenseellä oli myös paljon purjelautailijoita, jotka oli vallannut koko ranta-alueen. 

Aivan elokuun alussa nykyisen työpaikkani tiloja remontoitiin n. viiden päivän ajan, joten luppoaikaa siunautu hyvin. Tiesin saksalaisen kaverini, johon entisessä työpaikassani Gastissa tutustuin, lomailevan äitinsä luona Ulmissa. Lähdin siis tutustumaan Ulmin kaupunkiin ja jäin yökskin, ettei koko päivää tarvinnut istua bussissa. Ulm oli pieni, mutta sympaattinen. Tykästyin ainakin vanhaan kaupunkiin ja kanaaleihin. Keskustasta löytyi myös "Ulmer Münster"-kirkko, jonka torni on maailman korkein. Ja mehän kiivettiin sinne rappusia pitkin! Hauskaa Ulmissa oli myös se, että Tonavan jakaa kaksi osavaltiota. Ulm on jo Baden-Württembergiä ja joen toisella puolella sijaitseva yliopistokaupunki Neu-Ulm kuuluu vielä Baijeriin.

Ulmissa kiertelimme kaupungilla ja juttelimme kuulumisia, sillä emme olleet nähneet vähään aikaan työn loppumisen jälkeen. Me molemmat olimme vielä tietämättömiä siitä missä aiomme syksyllä opiskella. Illan tultua menimme yhdessä kaverini poikaystävän luokse istumaan iltaa ja grillaamaan. Olin ainoa, joka ei ollut saksalainen, mikä on minulle vielä kahdenkin vuoden jälkeen vähän outo tilanne. Ymmärrän kyllä kaiken ja pysyn perässä keskusteluissa, mutta auta armias kun paikalle saapuu vanhempi saksalainen, joka puhuu täysin murtaen. Silloin ei enää auta kun kysyä jatkuvasti bitteä... Ketään en heistä kaveriani lukuunottamatta tuntenut, joten sain taas vastailla kysymyksiin Suomesta ja selittää miksi ylipäätään muutin Saksaan. Oikeastaan olen jo kyllästynyt vastaamaan "miksi joku muuttaa Suomesta Saksaan?"-kysymyksiin. Helpoimmin pääsisin vastaamalla "Miksi en?". :-D Monet ajattelevat, että kaikki asiat olisivat Suomessa paremmin, eivätkä kertakaikkiaan ymmärrä miksi tänne tulin, Vaikka kuinka perustelisin. 

Täällä on ollut vaikeaa ystävystyä saksalaisten kanssa. Kuten suomalaisetkin, ovat saksalaiset hitaasti lämpeävää porukkaa. Jos kuitenkin sattuu ystävystymään saksalaisen kanssa, tulee ystävyys yleensä kestämään pitkään. Ulmissa huomasin kuinka vieraanvaraista porukkaa saksalaiset ovat vieraan saapuessa kylään. Multa kyseltiin koko ajan haluanko enemmän syömistä tai juomista, onko mulle varmasti ok jos tehdään näin, ei kai mulla vaan ole kylmä ja nukuinko hyvin ym. Heille oli tärkeää, että viihdyn. Yksi saksalainen lainasi mulle jopa bussikorttiaan, ettei mun tarvinnut maksaa bussimatkaa :-D Lisäksi kaverin äiti kysyi jo heti kättelyssä, että voiko hän sanoa "du" teitittelyn sijaan. Se oli mulle hassua, sillä en oleta mua vanhempien ihmisten teitittelevän mun ikäistä. Saksalaiset ovat kuitenkin stereotyyppisesti todella kohteliasta sakkia. Täällä vanhempia ihmisiä kunnioitetaan ja julkisilla liikkuessa heille tarjotaan istumapaikkaa. Kiitosta ja olehyvää hoetaan joka paikassa. Ihmiset myös auttavat kantamaan matkalaukkuja ja lastenrattaita rappusissa. En kuitenkaan tarkoita, että jokainen olisi täällä noin huomaavainen. Asiakaspalvelutyöntekijänä olen kyllä nähnyt saksalaisten käyttäytymistä ääripäästä toiseen ääripäähän.

Ei sen enempää. Nyt on irrottauduttava tietokoneen äärestä ja lähdettävä nauttimaan ensimmäisestä aurinkoisesta päivästä tällä viikolla. Tänä vuonna sää on ollut aivan hirveä Münchenissä, niin oon yrittänyt nauttia jokaisesta hyvästä päivästä.

Uusia tuulia

Äitini sanojen mukaan elämä on liikettä eikä se aina miellytä, kun kivat jutut loppuu. Ei ketään.

Tänä vuonna kesä ei ole ollut niin huoleton kuin au pair aikojen kesä, jolloin vapaa-aikaa oli enemmän. Toki aupairiuden jälkeen oli haettava niska limassa töitä ja vieläpä ei niin hyvällä saksantaidolla. Virastot verotoimistosta sairausvakuutustoimistoihin tulivat tutuksi. Tänä kesänä on kuitenkin jo tuntunut siltä, että olen aiempaa enemmän joutunut aikuistumaan ja ottamaan vastuuta asioista.

Pääsin huhtikuussa korkeakouluihin tarvittavan DaF-kielikokeen läpi ja virastoissa juokseminen sai korkeakouluhakujen takia alkaa! Suomessa koko rumba olisi ollut muutamalla klikkauksella netissä ohi, mutta täällä piti kaikki suomenkieliset todistukset ensin käännättää ja todistaa notaarilla oikeaksi. Halpaa ei tuokaan "hupi" ollut. Olisin repinyt hiukset päästä, jos en olisi toivomaani opiskelupaikkaa saanut. Pari vuotta sitten en olisi uskonut pystyväni käymään raskaassa ravintolatyössä 8h päivässä ja meneväni vielä sen jälkeen vaikka väkisin kolmeksi tunniksi kielikouluun lukemaan saksaa... Ja vieläpä viisi kuukautta putkeen. Oli se itsensä likoon laittaminen talvella sittenkin kaiken arvoista :-) 

Kesällä työpaikkani Gast laittoi ovensa kiinni remontin takia, joka tulee kaikenkaikkiaan kestämään nelisen kuukautta. Gast oli mun ensimmäinen työpaikka Münchenissä. Työn ansiosta sain mahdollisuuden tehdä iltaisin kielikursseja, parantaa yleisesti ottaen kielitaitoa ja tutustua moneen uuteen ihmiseen, joista osasta tuli todella läheisiä. Moneen pidän vielä yhteyttä, mutta suurinta osaa en ehkä koskaan tule näkemään. Itsetuntokin parantui, sillä ensimmäistä kertaa Gastissa sain kehuja pomoilta ahkeruudestani. Vaikka työ itsessään ei aina mitään herkkua ollut - kultaa aika muistot. Kiitos Gastille ystävistä ja siitä, että sain ponnahduslaudan unelmiini täällä Saksassa.

Uusia tuulia on myös kaveripiirini keskuudessa. Kaveripiirini on ollut koko täällä olon ajan suhteellisen pieni, mutta tiivis. Monet ovat jo lähteneet takaisin kotimaihinsa vietettyään vuoden au pairina, eivätkä he tule enää takaisin. Harva on jäänyt niin pysyvästi, kuten minä, mikä toisinaan harmittaa. Muutama viikko sitten yksi parhaimmista ystävistäni muutti takaisin Suomeen ja toinen ystävä ilmoitti muuttavansa ennen joulua. Ensimmäistä kertaa mut on vallannut yksinäisyyden tunne, sillä kyseisten ihmisten paikkaa ei tule täällä kukaan korvaamaan. Onneksi Suomi ei ole loppujen lopuksi kaukana.

Elämä muuttuu, mutta uusiin tilanteisiinkin tulee sopeutumaan. Ja täytyy sopeutua. 

Tämän päivän kuulumiset

Aika on juossut niin nopeasti, että oon unohtanut bloginkin ihan kokonaan! Au pairiuteni tuli tiensä päähän heinäkuun lopulla, jonka kruunasi reissu Italiaan kolmen suomalaisen au pairin kanssa. Reissu oli tähän astisen elämäni paras reissu, enkä voi muuta kuin hymyillä katsellessa kuvia kyseiseltä reissulta. Matkalta palatessa etsin töitä aivan uudella energialla ja lopulta mua onnistikin työnhaussa. Ensin sain vain minijobin italialaisesta itsepalvelu-ravintolasta, joka on hieman Vapianon tapainen. Rahat olivat kuitenkin todella tiukilla, sillä sain vain kaksi tai kolme vuoroa viikossa. Aika kävi todella pitkäksi, mutta kaiken vapaa-ajan käytin toisen työn etsimiseen. Eräänä yönä kello yhden aikaan suomalainen kaverini soitti ja kysyi olisinko kiinnostunut kokoaikatyöstä saman firman alaisessa ravintolassa. Muutaman päivän jälkeen mulla olikin sitten kokoaikatyö!

Työelämässä mulle oli tietenkin aluksi hankalinta kieli. Osasin kyllä saksaa jo ennestään, mutta eri aksentteihin tottuminen ja sanavalmius tuotti mulle aluksi vaikeuksia, sillä työpaikallani on työntekijöitä eri puolilta maailmaa. Mun saksa on silti kehittynyt päivä päivältä paremmaksi ja vaikka vieläkin teen paljon virheitä, on mun saksa jo jopa englantiakin parempaa. Nyt mulla on enää reilu viikko aikaan DaF-kokeeseen. Jos kyseinen koe menee odotusten mukaisesti, niin oon syksyllä täällä opiskelemassa. Apuaa.

Koti-ikävää oon potenut viimeksi jouluna, sillä vietin joulun täällä töitä tehden. Olin jouluaattona töissä ainoa, joka viettää joulua. Joululahjoja avatessa pääs kyllä itku, kun tuli yhteisiä perhe- ja sukujouluja ikävä. Mun joulu oli todella poikkeuksellinen,  sillä olimme isolla kansainvälisellä porukalla mun argentiinalaisen kaverin kaverin soluasunnolla dinnerillä. Meitä oli yhteensä lähemmäs kaksikymmentä ihmistä, jotka eivät lentäneet kotiin jouluksi. Oli italialaista, espanjalaista, suomalaisia mun lisäks yks, venäläisiä ja bulgarialainen. Tarjoilujen joukosta löytyi myös joulutorttuja aah ♥ Jouluna tapasin myös nykyisen poikaystävän. Suomeen en silti haluaisi enää pysyvästi takaisin, sillä mun elämä on muodostunut tänne ja mä oon täällä valehtelematta onnellisempi kuin koskaan Suomessa ollessani oon ollut.

Jääminen tänne ei ollut aluksi helppoa, mutta mä en kadu päätöstäni hetkeäkään. Oon syksyn aikana muuttanut paikasta toiseen ja ihan naurattaa ajatella kuinka monessa paikassa sitä on tullutkaan asuttua. Nyt olen kuitenkin onnellinen ja lähempänä tavoitettani opiskella täällä. Neljän ja puolen kuukauden raataminen saksan kurssien parissa on pian ohi ja mulla alkaa pitkästä aikaa loma! Taival ei ole ollut helppo, koska työni on fyysisesti raskasta ja työpäivien jälkeen saksan pänttääminen ei ole aina huvittanut. Kerran lähdin kovan selkäkivun takia aiemmin kotiin. Välillä olen jopa kironnut mielessäni koko typerää saksan kieltä ja mun tavoitetta opiskella kyseisellä kielellä. Olisin voinut tehdä helmpompiakin valintoja, mutta toisaalta olis elämä ilman haasteita tylsää :-)