Karlsplatz, jossa on mm. euroopan vilkkain McDonald's ja tollanen suihkulähde tai mikä onkaan. Siellä on huomattavasti helpompi tavata ihmiset kun Hauptbahnhofilla, joka on aivan jäätävä sokkelo etenkin ensikertalaisille! Oon siellä lähes aina ihan hukassa mihin pitää mennä.
Marienplatz. Mun mielestä koko kaupungin vaikuttavin rakennus on tämä tässä!Mä pelkäsin sitä, etten tutustuis uusiin ihmisiin, mutta mä oon jo nyt lähes joka päivä jossain käymässä ja tavannu paljon toisia au paireja ja myös pari ei-au pairia. Joinain väsyneinä ja vähä huonompina päivinä mieliala muuttuu heti paremmaks, kun pääsee ns. ihmisten ilmoille eli kaupungille. Enkä mä nyt muutenkaan lähtenyt au pairiksi istumaa neljän seinän sisällä omassa huoneessa... Musta on ollu aivan ihanaa tutustuu uusiin ihmisiin ja päästä puhumaan vieraita kieliä. On ollu jännä vertailla eri maiden eroja ja puhua muiden au pairien kanssa niiden kokemuksista niiden host-perheissä. Mulla on kaikkee muuta kun yksinäinen olo täällä, sillä mulla on jo nyt ihmisiä, keihin mä voin tukeutua niinä huonoinaki päivinä! Myös niinä hetkinä, kun missaa viimeisen S-bahnan kotiin perjantain ja lauantain välisenä yönä... Hahah. Täällä on ollut yllättävän helppo tutustua ihmisiin, vaikkei oo ketään ennestään tuntenu. Mä rakastan tätä kaupunkia, koska täällä on niin paljon ihmisiä, että ei täällä yksin jää, jos ei niin halua. Tunnen olon myös turvalliseks ja kotoisaks.
(Mä en koskaan juonu kaljaa Suomessa, mut täällä mä oon oppinu tykkäämään siitä! Vähän vaihtelua sokerisiidereille.)
Musta on hassua, että tunnen täällä lähes päivittäin semmosia epämääräsiä ja nopeita onnellisuustuulahduksia ilman mitään varsinaista syytä. Tulee vaa semmonen olo, että tässä mä nyt sit oikeesti oon ja alkaa hymyilyttää. Esimerkiksi yhtenä päivänä kävelin sateenvarjo kädessä Marienplatzilla (joka on siis ihan ydinkeskustaa) ja sato kaatamalla vettä. Mun jalat oli litimärät polvista alaspäin, mut mä kaikesta siitä huolimatta hymyilin niin kuin Naantalin aurinko ja mietin vaan iteksee kuinka onnellinen mä oonkaa ku saan oikeesti olla täällä! Vasta siinä vanhoja rakennuksia tähyillessä ja tyhjällä kadulla tallustellessa mä tajusin olevani oikeesti täällä. Masentavasta koiranilmasta huolimatta jo mun suosikkipaikaks kehkeytyny irkkupubi oli täynnä väkee ja rentoo tunnelmaa. Joinain iltoina siellä saatetaan soittaa livenä vanhoja tunnettuja biisejä ja joinain iltoina taustalta kuuluu tunnettuja biisejä karaokena, ja niitä laulelee sit ties kuka. Maailman suloisin näky oli tuona sateisena iltana eläkeläiskäinen mies, joka lauloi ihan tunteella My heart will go onia. Mun sydän suli, koska se oli niin ihana!
Mun enkku ja saksa paranee päivä päivältä, vaikka aluks mä olin ihan lukossa kaikkien kieliensuhteen. Vieläki tosin tulee hetkiä, jollon mä en vaa saa päähäni jotain sanaa tai sanon kieliopillisesti kaiken päin honkia, mut ei sitä opi puhumatta... Oon edelleenki sitä mieltä, että oli oikee päätös lähtee maailmalle ja suosittelen sitä ehottomasti kaikille muillekin! Iso päätöshän tää oli lähtee, kun oli oma kämppäkin ja vakituinen työpaikka, mutta sain kaikki asiat hyvin reilaan niin, että lähtö mahdollistui. Mikään ei oo mahdotonta - sen tässä kansainvälisessä kaupungissa on huomannut jo näin lyhyenkin viipymisen jälkeen. Maailmaa ei pitäis turhaan pelätä, niinku suomalaisilla on yleensä tapana.
Saksa on siinä mielessä Suomea jäljessä, että täällä on tosi hidasta maksaa pankkikorteilla. Siks mä oon yrittäny totutella kantamaan mukana aina käteistä, koska kortti ei edes käy kaikissa pienemmissä paikoissa ja kaiken lisäks maksaminen on hidasta kortilla. Siinä missä euron juustohampurilaisen maksaminen kortilla on Suomessa ihan okei ja normaalia, niin täällä sitä saatetaan kattoo kieroon. Sen verran vanhanaikaista täällä viel on, vaikka luulis Saksan olevan edelläkävijämaa! Onneks tää ei sentää tullu mulle ihan puskista, niin ehin jo tottumaan siihen.Toinen asia mikä täällä on pinnalla, etenkin ravintoissa, niin on tippauskulttuuri. On tapana antaa vähän tippiä ja pyöristää hintaa (en nyt muista kuinka paljon) ylöspäin. Se tuntu aluks vähän höhlältä, koska jurot suomalaiset on tottunu tippaamaan vaan sillon, kun on todella pöyristynyt jostakin näkemästä tai syömästään jne. Mä oon silti kuitenkin opetellut tippaamaan, koska se on täällä kohtelias ele ja pinttyny tapakin. Tipit nostaa aika paljon ravintola-alalla työskentelevien palkkoja täällä. Ite mäkissä työskennelleenä tunnen myötätuntoo ravintolatyöntekijöitä kohtaan, joten multa tippaus sujuu nyt jo ihan luonnostaan :-D
Yks juttu mikä oli mun mielestä myös outoo oli se, että postimerkit mun täyty käyä ostamassa ihan postista, eikä niitä saanu lähes mistään muualta - toisinku Suomessa. Etin lähintä postiakin vaikka kuinka pitkään.
Varmaan maailman sulosin auto :'-D Haluun tollasen!!
Mulle tuli myös uutena se, että BMW on müncheniläinen! Täällä autot on lähes aina kiiltäviä ja niillä taidetaan vähän myös "egoilla" - onhan tää autojen maa. Sähköautojakin täällä on hirmusesti. Mä kävin siis ruotsalaisen au pair-kaverin kanssa BMW museossa viikko sitten sunnuntaina. Naureskeltiin, kun kumpikaan ei tajunnu autojen päälle juuri mitään, mutta me silti kierreltiin ihan innoissaan ympäri museoo ja kuvailtiin autoja :-D Nyt ton BMW-museon voi yliviivata "must see"-listalta yli.
Mä oon päässy tääl myös kokeilemaan erilaisia pastareseptejä, joita tuun varmaan joskus hamassa tulevaisuudessa tekemään uudestaan. Suomessa tuli tehtyy vähän turhan usein sitä perus pasta bolognesee, niin esim tää avokadopasta oli raikas ja kiva vaihtelu!
Tässä kuvia mun lähistöltä täältä Ottobrunnista. Esimerkiks S-bahn-asema ja kyltti. Taustoilla näkyy tyypillisii saksalaisia omakotitaloja, jotka on tosi usein just tuollasia valkosia kivitaloja. Yläpuolella näkyy aika perus aamupala, mitä yleensä syön. Leipää oon täällä syöny vähä harvemmin kun Suomessa, mut joskus tulee syötyä sitä aamusin jugurtin ja jonkun hedelmän kanssa (yleensä banaanin). Kahvinkeitintä mulla on vähän ikävä, koska oon juonu täällä vaan kapselikahveja, niinku cappucinoo.
Pääsinpä mä myös näkeen yhen ihan jättimäisen klubin nimeltä Neuraum! Se oli niin iso, että mietin miten siellä pysyy porukat kasassa, jos siis menee sinne isolla kaveriporukalla. Tuona iltana koko klubi oli ihan täynnä, koska siel juhlittiin klubin 5 vuotis syntymäpäiviä ja siellä oli pari esiintyjää (Chainsmokers ja Quintino). Oli ihan huippu ilta ja jäi tosi hyvä fiilis, vaik seuraavana päivänä väsyttiki hirveesti! Ei meinattu myöskää aluks löytää koko paikkaa, vaikka turisteina Googlemapsilla sinne etittii reittiä :-D Onneks matkalla sattu oleen jotain espanjalaisia, jotka oli menossa ihan samaan paikkaan, niin päästiin siinä siivellä perille asti. Mentiin me tuolla kuvattavakski hahah ja ollaa ny ikuistettuna Facebookiin... :-DD
Täällä on ollut nyt pari päivää hirmusen hyvä sää joitain pikasii sadekuuroja lukuunottamatta. Mun lempparipaikka Münchenissä eli englantilainen puutarha (Englischer garten) oli sunnuntaina ihan täynnä ihmisiä ottamassa aurinkoo, lenkkeilemässä ja ihan vaan viettämässä aikaa. Me käveltiin siellä kahen suomalaisen au pairin kanssa kattelemassa paikkoja, valokuvailemassa ja tuijottamas vaik kuinka pitkään surffaajia, jotka surffaa tos joessa ympäri vuoden. Nähtiin me myös joitain hulluja, jotka ui kyseisessä joessa vähä kauempana surffaajista. Yks paikallinen kertoi, että toi vesi on ihan jääkylmää, niin jälkeenpäin ihmetyttää et kuka tossa sit haluu uida?! Englischer garteniin mun täytyy päästä joku päivä myös piknikille! Onneks täs on vuos aikaa tehdä vaikka mitä.Eipä tässä muuta kummempaa, mut hyvin oon siis sopeutunut tänne ja mulla menee hyvin. Nyt kun on ollut niin paljon tekemistä, niin en oo ehtinyt päivitellä kauheen usein blogia, mut mä päivitän aina ku mä kerkeän! Heittäkää vapaasti kommentteja, kysymyksiä tai vaik postaus ehotuksia :-) Meitsi menee nyt untenmaille, Gute Nacht und bis bald!