Uusia tuulia

Äitini sanojen mukaan elämä on liikettä eikä se aina miellytä, kun kivat jutut loppuu. Ei ketään.

Tänä vuonna kesä ei ole ollut niin huoleton kuin au pair aikojen kesä, jolloin vapaa-aikaa oli enemmän. Toki aupairiuden jälkeen oli haettava niska limassa töitä ja vieläpä ei niin hyvällä saksantaidolla. Virastot verotoimistosta sairausvakuutustoimistoihin tulivat tutuksi. Tänä kesänä on kuitenkin jo tuntunut siltä, että olen aiempaa enemmän joutunut aikuistumaan ja ottamaan vastuuta asioista.

Pääsin huhtikuussa korkeakouluihin tarvittavan DaF-kielikokeen läpi ja virastoissa juokseminen sai korkeakouluhakujen takia alkaa! Suomessa koko rumba olisi ollut muutamalla klikkauksella netissä ohi, mutta täällä piti kaikki suomenkieliset todistukset ensin käännättää ja todistaa notaarilla oikeaksi. Halpaa ei tuokaan "hupi" ollut. Olisin repinyt hiukset päästä, jos en olisi toivomaani opiskelupaikkaa saanut. Pari vuotta sitten en olisi uskonut pystyväni käymään raskaassa ravintolatyössä 8h päivässä ja meneväni vielä sen jälkeen vaikka väkisin kolmeksi tunniksi kielikouluun lukemaan saksaa... Ja vieläpä viisi kuukautta putkeen. Oli se itsensä likoon laittaminen talvella sittenkin kaiken arvoista :-) 

Kesällä työpaikkani Gast laittoi ovensa kiinni remontin takia, joka tulee kaikenkaikkiaan kestämään nelisen kuukautta. Gast oli mun ensimmäinen työpaikka Münchenissä. Työn ansiosta sain mahdollisuuden tehdä iltaisin kielikursseja, parantaa yleisesti ottaen kielitaitoa ja tutustua moneen uuteen ihmiseen, joista osasta tuli todella läheisiä. Moneen pidän vielä yhteyttä, mutta suurinta osaa en ehkä koskaan tule näkemään. Itsetuntokin parantui, sillä ensimmäistä kertaa Gastissa sain kehuja pomoilta ahkeruudestani. Vaikka työ itsessään ei aina mitään herkkua ollut - kultaa aika muistot. Kiitos Gastille ystävistä ja siitä, että sain ponnahduslaudan unelmiini täällä Saksassa.

Uusia tuulia on myös kaveripiirini keskuudessa. Kaveripiirini on ollut koko täällä olon ajan suhteellisen pieni, mutta tiivis. Monet ovat jo lähteneet takaisin kotimaihinsa vietettyään vuoden au pairina, eivätkä he tule enää takaisin. Harva on jäänyt niin pysyvästi, kuten minä, mikä toisinaan harmittaa. Muutama viikko sitten yksi parhaimmista ystävistäni muutti takaisin Suomeen ja toinen ystävä ilmoitti muuttavansa ennen joulua. Ensimmäistä kertaa mut on vallannut yksinäisyyden tunne, sillä kyseisten ihmisten paikkaa ei tule täällä kukaan korvaamaan. Onneksi Suomi ei ole loppujen lopuksi kaukana.

Elämä muuttuu, mutta uusiin tilanteisiinkin tulee sopeutumaan. Ja täytyy sopeutua.